Elorieha 2014

Elorieha viettiin sunnuntaina 24.8.2014 klo 11-14 Cafè Bellan lona Toppelundin rannassa.

Sää todella suosi meitä keskellä muuten todella epävakaista elokuun loppua ja kylätapahtuma keräsi runsaan osallistujajoukon. Oli upeaa nähdä niin paljon asukkaita viettämässä yhdessä hauskaa loppukesän aamupäivää. Uskomme vahvasti tällaisten tilaisuuksien kasvattavan kylähenkeä ja lisäävän kaikkien westendiläisten turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Mitä paremmin toisemme tunnemme sitä helpompi on "katsoa vähän toistemme perään" ja esim. lasten kyseessä-ollessa puuttua mahdollisiin havaittuihin ongelmatilanteisiin kasvojen ja ehkä nimienkin ollessa jo ennestään tutut. Tavoite tiivistetysti ja karrikoidusti on, että meidän kylässämme ei tarvitse lapsen tai aikuisen kaatua ilman, että seuraava paikalletulija pysähtyy auttamaan.

Riehaohjelmassa oli perinteiseen tapaa juoksukilpailuja lapsille, sekä perinteinen W5 - 5 kilometrin juoksu nuorille ja aikuisille. Lisäksi valittiin v. 2014 kyläkoira, pompittiin pomppulinnassa, ongittiin, käytiin niska-hartia -hieronnassa ja syötiin herkkuja. 

Lämmin kiitos yhteistyökumppaneillemme: Café Bella, Jes! Terveysliikuntastudio, K-market Sorsakivi, Megaeläin, Toporiina ja Westendin Kukka.

Seuraavassa vielä v. 2014 Eloriehan juoksutuloksia ja tunnelmakuvia - ensi vuonna taas !

3-4 -vuotiaiden juoksusarja:

1. Lauri Kalliala (29)

2. Joonas Walden (32)

3. Iida Tolonen (12)

Lisäksi loistavan juoksun tekivät: Iris Fuchs, Ella Tolonen, Alva Laitinen, Sofia Palenius, Kerttu Hottinen, Eino Jauhiainen ja Emma Valtee.

5-6 -vuotiaiden juoksusarja:

1. Rauf Fere (7)

2. Casper Häkkinen (2)

3. Carpar Kalliala (28)

Lisäksi loistavan juoksun tekivät: Ronja Liukkonen, Alex Tolonen, Fiona Fuchs, Kiia Järvinen, Susanna Kivimäki, Magnus Tavast, Onni Hottinen, Vilma Jauhiainen, Conny Tönqvist, OSkari Valtee, Noora Kumpulainen, Karla Kivimäki ja Aamos Pietikäinen.

7-8 -vuotiaiden juoksusarja:

1. Milli Merikallio (18)

2. Ines Pietikäinen (38)

3. Vilho Maijala (36)

Lisäksi loistavan juoksun tekivät: Max Opas, Kasim Fere, Emma Pietikäinen, Onni Wickström, Alex Bouix ja Maximilian Bouix.

9-10 -vuotiaiden juoksusarja:

1. Oona Maijala (37)

2. Nea Kumpulainen (39)

3. Karla Karikoski (33)

W5 MIEHET:

1. Jerome Bouix

2. Petri Tuutti

3. Eero Keltikangas

Lisäksi loistavan juoksun tekivät: Jussi Heikkilä ja Janne Maijala.

W5 NAISET:

1. Iisa Merikallio

2. Corinna Wallin

W5 NUORET (11-16-v):

1. Marcus Wallin (Marcus olisi 10-v iästään huolimatta sijoittunut aikansa puolesta koko juoksun 3. sijalle !)

2. Camilla Tuutti

3. Sonja Wallin

Lisäksi loistavan juoksun tekivät: Maximilian Bouix ja Shu Shu Silvennoinen.

 

KYLÄKOIRAKILPAILU 2014, TOP 3:

1. Robin 1 v, Portugalin vesikoira, esittelijänä Ida Opas

2. Luca 4 kk, Kultainen noutaja, esittelijänä Jutta Skogberg

3. Mio 3 v, Irlannin setteri, esittelijänä Alex Tolonen /

Tico 4 v, Shetlannin lammaskoira, esillteijänä Raija H.